Uutiset – News

 

Good Mind’s Together With Happy Hobby 💕 Sande Venner Aari

Pentujen sukutaulu

Honeyn ja Ässän pentujen odotetaan syntyvän viikolla 28/2019.
Tiedustelut: ellami.jeesaa (at) gmail.com / puhelimitse arkisin klo 16-21 tai viikonloppuisin.

__________________________________

Kevät ja kesä on vierähtänyt vauhdikkaasti, niin iloisissa kuin vähän surullisemmissa merkeissä ja kotisivujen päivittäminenkin on jäänyt toisarvoiseksi asiaksi. Koitetaanpa tällä päivityksellä korjata asia, niin ollaan taas ajantasalla.


Pihakoirat
Kimu -tyttönen on kasvaa hurahtanut reilun vuoden vanhaksi neitokaiseksi ja on huomattavasti äitiään isompi kokoinen (3-4cm korkeampi ja n.1,5kg painavampi), mikä on oikein hyvä asia.

Kimun kanssa on käyty muutamassa näyttelyssä ja erityisen ylpeä olen pihakoirien Open Show’ssa saadusta kiertopalkinnosta Kimun ollessa Juniori -narttujen ykkönen (JUN ERI1 SA). Tuomarina toimi Juha Putkonen.
Hienosti on mennyt myös muissa näyttelyissä, Nastolassa SSKY:n erikoisnäyttelyssä tuomaroi ruotsalainen kasvattajatuomari Bengt-Åke Bogren. Hän sijoitti Kimun Junioreiden toiseksi (JUN EH2) ja perusteli vain yhtä ERIä muiden massattomuudella. Mäntsälän näyttelyssä myös kävimme ja Kimu sijoittui narttujen kakkoseksi (JUN ERI1 SA PN2 VaSERT), tuomari Torbjörn Skaar.

Syksyn suunnitelmissa on Kimun kanssa vielä Riihimäen näyttely 4.9. sekä Porvoon näyttely 11.9. Sitten onkin minulle yksi jännittävimmistä asioista ajankohtaista, Kimun terveystutkimukset! Kimulta tutkitaan lonkat, kyynäret, polvet ja silmät 17.9. Tämän jälkeen tiedämme onko Kimu ”jalostuskelpoinen” terveytensä puolesta ja voimme miettiä jatkosuunnitelmia.

Namun kanssa ei olla näyttelyissä kierrelty, eikä tarkoituksena ole enää kierrelläkään. Namu osallistui kuitenkin pihakoirien Open Show’hun saaden valioluokassa hyvän (VAL H).  Hieman liian pieni, on pieni, eikä se siitä isommaksi muutu. Namu kuitenkin on ylpeä tyttärestään ja nauttii Kimun saamista hienoista tuloksista.

13669423_10153763798306658_4869309574650426935_o (1)

Kesän aikana pihakoirat ovat päässeet harrastamaan makkarajälkeä sekä uimaan luonnon vesiin. Sittenhän näillä kahdella on ollut se omatoiminen harrastus – pihalta karkailu, mutta sille harrastukselle kyllä tehdään loppu!

13308171_10153618830136658_8922328938771114006_o


Broholminkoirat
Kevät alkoi ikävissä merkeissä, kun Diiva synnytti vain yhden pennun ja sekin syntyi kuolleena eikä meillä päästy nauttimaan tänä kesänä pentuelämästä. Ei ollut vielä Diivan pentujen aika, mutta hyvänä puolena tässä kuitenkin voi ajatella, että pentu syntyi sieltä itsekseen, eikä jouduttu leikkauspöydälle, kuten usein yhden pennun kohdalla käy. Pentu oli kuitenkin saanut vatsassa yksikseen kasvaa ja oli todella suuri kokoinen, joten ilmeisesti siitä syystä joutunut olemaan liian kauan synnytyskanavassa.

Iloisemmaksi asiat muuttuivat, kun yhteisomistuksessamme olevan Caron astutus ja synnytys onnistui mallikkaasti lisäten broholmer -kantaa 11 reippaalla pennulla. Pennut syntyivät Mikkelissä ja ovat kennelnimeltään Good Mind’s. Jokaisen pennun nimessä esiintyy ”together” viitaten Pirjon ja minun ensimmäiseen ”yhteistyö koiraan”.
Näistä pennuista tuli yksi vahvistamaan kennel Happy Hobby:n joukkoa, kaukaisena haaveena ja toiveena parin vuoden päästä saada suvulle jatkoa.
Good Mind’s together with Happy Hobby, ”Honey”, ei jäänyt asumaan luokseni vaan asuu sijoituskodissa Vantaalla.

Honey ja Caropallo

Diivan kanssa aloimme harjoittelemaan pitkään itselläni haaveissa ollutta kärryn vetoa. Muutaman harjoittelukerran jälkeen saimmekin jo ottaa pienikokoisia lapsia kyytiin painoksi ja painoa pikku hiljaa nostetaan. Kun Caro pääsi mammalomalta takaisin kotiin, lähti myös Caro harjoituksiin mukaan ja nyt meillä on kaksi pikkulapsia kärryssä vetävää broholmeria. Välineistö vaatii vielä hieman tuunausta ja lisähankintoja, mutta pikkuhiljaa edetään tavoitteena, että tytöt voivat yhtä aikaa tehdä vetohommia. Harjoituksemme on innostanut mukaan myös muita koiria, joten treeneissämme on nähty myös hovawart, bernhardinkoira ja monirotuinen. Reipas Honey on käynyt myös tutustumassa välineistöön.

824.8.16

Diiva on päässyt myös pihakoirien kanssa makkarajäljelle ja kaikki ovat olleet täynnä intoa, kun ovat tajunneet mitä ollaan menossa tekemään.

Syksy ja talvi tuo jännitystä myös broholmereiden kanssa, kun edesssä on yhteisomistuksessa olevan Alban MH-luonnekuvaus sekä terveystutkimukset (lonkat, kyynärät ja selkä). Lisäksi Alba lähtee Kimun kanssa Riihimäelle ja Porvooseen näyttelyihin, joissa sitä olla kuin kerran vasta nähty.
Kun Diivan juoksujen aika koittaa yritämme paremmalla onnella uutta astutusta.


Syksyllä aloitamme taas uintiharrastuksen Hyvinkään koirauimalassa, joten jos on kiinnostusta näihin kahteen rotuun, on se oiva paikka tulla tutustumaan meihin. Muutenkin näistä kahdesta rodusta kiinnostuneet voivat ottaa rohkeasti yhteyttä, niin voimme sopia lähialueella tapaamisen.

Mainokset